May 18, 2010

Out now: Wrum - 8010


 
artist:
Wrum
title:
8010
format:
CD
label:
Plastic Passion
code:
PVC 075
release date:
May 2010






Takapihojen rocktähdet ovat täällä taas

Takapihojen rocktähdet oli pienoinen radiohitti ja myyntilistoilla Top 20 -kamaa vuonna 1980. Ja edelleenkin biisi jatkaa elämäänsä uudenaallon klassikkona. Tekijä hitin takana oli turkulainen Wrum-yhtye, joka eli lyhyen elämän 80-luvun alussa jättäen jälkeensä yhden albumin sekä kolme sinkkua.

Kesällä 2009 Wrum teki alkuperäisessä ja ainoassa kokoonpanossaan onnistuneen comeback-keikan DBTL-festivaalilla ja nyt melko tasan 30 vuotta debyyttialbumin jälkeen ilmestyy yhtyeen kakkosalbumi 8010. Aikaa on albumien välillä on kulunut ja musiikkimaailma melko paljon muuttunut, mutta uudelleenkasattu Wrum liikkuu vanhoilla tutuilla alueilla edelleenkin. Toki soundissa kuuluu studiotekniikan kehitys ja soittajien otteessa välivuosien bändit (mm. Huhu, 500 kg lihaa, Jabi & Taivaanrannan taiteilijat ja Koirasoturit), mutta hyväksi havaituilla ohjeilla Wrum jatkaa matkaansa edelleen.

8010-albumilla kuullaan paljon uuden aallon pateettista suomirockia, mutta myös Takapihojen rocktähtien alkuperäisversiosta tuttua pohjoista reggae-tahtia sekä häröilyä, joka menee paikoin jopa aika kummalliseksi. Näytteitä albumista on kuultavissa Plastic Passionin MySpapcessa.

8010 on Supersoundsin jakelussa ja ostettavissa kaikista mainioista levykaupoista sekä tilattavissa suoraan Plastic Passionilta hintaan 12 eur (sis. postikulut). Tilaukset osoitteeseen plastic.passion(at)luukku.com

Plastic Passionin kautta on tilattavissa myös vuoden 1980 legendaarinen uuden aallon kokoelma Vaahtopäät, joka ilmestyi viime vuonna remasteroituna uusintapainoksena. Levyltä Wrumin Takapihojen rocktähdistä ns. uuden aallon versio sekä harvinaista materiaalia mm. SIGiltä, Rattlersilta, Korroosiolta ja TV:n Orjilta, yhteensä 12 biisiä. Vaahtopäät erikseen 10 eur ja yhteishintaan Wrumin 8010-CD:n kanssa 20 eur.

May 17, 2010

TheGround.com vs. GogoYoko

Sad news lads. TheGround.com ie. the company who provides digital download services for Plastic Passion had a server breakdown which means that Plastic Passion has not a digital distributor right now. Thank you TheGround. We didn't believe in digital sales before our co-operation!

We have been satisfied with co-operation with GogoYoko.com who distributes our first digital download release (Nyx's remix ep) and now we are planning to release Plastic Passion's whole digital catalogue via GogoYoko.com. It will take time but someday...